Westie rotuna

Westiekasvattajat

Valkoinen Länsiylämaanterrieri eli Westie

West Highland White Terrier

Westie, pieni koira suuri sydän!

Valkoinen länsiylämaanterrieri eli westie on iloinen, aktiivinen, terhakka ja temperamenttinnen terrieri. Sen kauniin valkoisen ja lelumaisen kuoren alta löytyy vahvalla itsetunnolla ja omalla tahdolla varustettu terrieripersoona, joka tarvitsee johdonmukaisen koulutuksen jonka pitää alkaa heti pennun kotiuduttua.

 

Nykyisin westie on lähinnä seurakoira mutta sen alkuperäinen käyttö metsästyskoirana näkyy vielä joissakin yksilöissä esiintyvänä vahvana riistaviettinä. Westie on hyvin sosiaalinen koira ja kiintyy kaikkiin perheenjäseniin. Westie on kestävä harrastus- ja lenkkikaveri jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti. Agilitya, tokoa, rallytokoa, ja näyttelyitä, onpa westejä nähty menestyksekkäästi myös koiratanssikentillä. Luola, mejä jopa nosework kursseilta westejä löytyy myös.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Teresa Rosenlund

 

Pienen kokonsa ja iloisen, avoimen ja ystävällisen luonteensa takia se on myös helppo ottaa matkalle mukaan. Kauniista ulkonäöstään ja pienestä koostaan huolimatta westie on aktiivinen koira joka tarvitsee päivittäin kunnollisia lenkkejä ja aktiivista tekemistä.

 

Westien turkki vaatii säännöllistä hoitoa ja trimmausta. Trimmaus suoritetaan nyppien 4-6 kertaa vuodessa. Saksin tai koneella leikkaaminen pehmentää turkkia ja se menettää suojaavan ominaisuutensa. Jos et ole valmis sitoutumaan turkin hoitoon seuraavan reilun 10 vuoden ajaksi, kannattaa valita lyhytkarvainen helppohoitoisempi rotu!

 

Allaolevasta linkistä löydät virallisen rotumääritelmän

Laadukkaat Lintbells lisäravinteet koirille ja kissoille

Podunk Oy

Westien trimmaus

Westien hyvinvoinnin kannalta on tärkeää että turkki on oikeaoppisesti trimmattu. Silloin se hylkii likaa ja kestää kosteutta, niin kuin sen pitääkin. Kun koiran turkki trimmataan säännöllisesti, iho hengittää ja westie myös näyttää westieltä. Trimmaus suoritetaan nyppien 4-6 kertaa vuodessa koiran karvanlaadusta riippuen.

 

Rotumääritelmän mukaan Westien turkki on kaksinkertainen, päällä karkea ja suora peitinkarva ja alla pehmeä pohjavilla. Turkin laatu vaihtelee kuitenkin yksilöllisesti, joiltakin puuttuu pohjavilla tai sitä on todella paljon. Myös päällyskarva voi olla täysin pehmeää, silloin on kyseessä ns. Bam-Bam turkki, ja tällaisen turkin omaava koira ei ole näyttely- eikä jalostuskoira, eikä sitä saa nyppienkään karkeammaksi. Karvanlaatu on peritty eikä sitä pysty trimmauksella muuttamaan. Siihen millainen turkki koiralle tulee pystytään kuitenkin trimmauksella vaikuttamaan. Karkean turkin pystyy pilaamaan leikkaamalla. Täytyy myös muistaa että joillakin Westieillä turkin karkeaksi muuttuminen vie enemmän aikaa kuin toisilla. Tämän vuoksi ei pidä antaa heti periksi ajamiselle tai saksimiselle, vaan jatkaa sitkeästi nyppimistä.

 

Trimmauksessa poistetaan pisin karkea karvakerros ja oikea-aikaisesti suoritetussa trimmauksessa jäljelle jää pohjavillan päälle eri kasvuvaiheissa olevaa karkeaa peitinkarvaa, joka hylkii vettä ja likaa. Kun Westie trimmataan säännöllisesti 2 – 3 kk:n välein, on turkki helppohoitoinen ja hoidoksi riittää säännöllinen kampaus.

 

Trimmaus suoritetaan pöydällä, joten opeta koira jo pentuna pöydällä käsittelyyn. Kampaa koiraa, tarkista korvat ja hampaat sekä leikkaa kynnet säännöllisesti, näin helpotat trimmaajan työtä ja samalla pentu oppii pöydällä tutkimiseen jolloin eläinlääkäri käynnitkin sujuvat mukavasti.

 

Westietä ei pidä pestä kahteen viikkoon ennen trimmausta, koska peseminen shampoolla pehmentää karvaa ja vaikeuttaa karvan irtoamista. Muutenkaan koiraa ei tarvitse pestä turhan usein, jottei luonnollinen ihoa ja turkkia suojaava rasvakerros vähenisi liikaa. Tassut ja peräpeilin voi huuhtoa ennen trimmiä, jos koira on oikein likainen.

 

Trimmaus oikein ja oikea-aikaisesti suoritettuna ei tee koiralle kipeää jos koira on trimmiin tullessa takuton.

 

Westien trimmaus on aikaa vievää ja melko raskasta työtä, joka vaatii myös vähän ”taiteellista silmää” jotta koirasta tulisi mahdollisimman paljon rotumääritelmänsä näköinen niin, että oppii korostamaan koiran parhaita puolia ja peittämään pieniä virheitä. Westien trimmaajia ei löydy jokaiselta paikkakunnalta, kasvattaja osaa suositella koirallesi sopivan trimmaajan. Trimmauksen kustannukset vaihtelevat ja ovat noin 60-80 € / kerta. Kotikoiran trimmausta on myös mahdollista opetella tekemään itse trimmauskursseilla tai trimmaajan avustuksella. Näyttely trimmit kannattaa kuitenkin jättää ammattilaisen tehtäväksi.

 

Westien kohdalla puhutaan paljon allergioista ja ihottumista, säännöllinen turkinhoito on usein suorassa yhteydessä koiran hyvinvointiin. Halvimmaksi tulee käydä säännöllisesti trimmaajan luona ja hoitaa oma osuutensa turkinhoidosta kotioloissa. Tutustu myös koirasi luonteeseen, turkkiin ja ihoon terveenä, näin huomaat helpommin jos jotain on pielessä.

Copyright @ Westiekasvattajat, All Rights Reserved

Päivitetty 18.7.2017